19.7.2013

Lapsuuteni raunioilla


Lapsuuteni raunioilla
hiljaiset pilvet pidättävät sadetta.

2 kommenttia:

  1. Olipa kauniit kuvat sanoineen. Sanat kuvineen siivittivät minut ikäänkuin aikamatkalle omaan lapsuuteeni ja nuoruuteeni-vaikka niin erilainen maisema minua ympäröikin silmillä katsoen, mutta sielun silmät tavoittivat rauniot: muistot ja haaveet, kokemuksista puhumattakaan... nekin jotka raunioituivat ja haavoja sydämeen saivat.

    Mutta myös kiitollisuus valtasi sydämeni, kun tarpeeksi hyvät vanhemmat ja yhteisö pysyivät tukevasti kuin kivijalka linnoituksessa. Linnan kulmakivi kestää iät ja ajat, sillä rakentaja oli huolellinen ja taitava. Tiesi totisesti mitä oli tekemässä ja miksi!

    Tuo lamppu kuvastaa miten kauas se loistaakaan ja näkyy kun sijainti on sopiva tarkoitukseen, mihin se tarkoitettiin ja tehtiin-voi jospa minäkin loistaisin.

    Joki-luulisin sen olevan?- vesi joka kirkkaana keskellämme virtaa ja ravitsee sen lähelle asettuneet ja juurtuneet...

    Tätä minä Tiikerimaan äiti tarkoitan; näin puhuttelevaa ja rikastuttavaa, riemastuttavaa saa aikaan lukijassaan blogisi seuraaminen ja siksi ihan kirjaksi olisi, jotta helpompaa olisi palata tunnelmiin ja kuviin.

    Mutta sitten vasta kun sen aika on, ei mitään paineita...viivytään vaan virran vierellä; kaikella on aikansa ja paikkansa! Siunausta jokaiselle teille-lomailkaa ilolla ja ilossa =))
    -tarja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Kiitos taas, Tarja! Raunioilla käyminen herättää ristiriitaisia tunteita: suru siitä, mikä on hajonnut, kiitollisuus siitä, mikä vielä on jäljellä...

      Poista