16.4.2013

66

Olen kolmen lapsen kanssa tilaamassa pizzaa. Tilaan sitä, tätä ja tuota. Joo, kuitupohja ja chilimajoneesia. Käydään tässä odotellessa vähän tuolla kaupassa. Ai, pistänkö mä tän ihan vaan tänne kassiin?

Saan kassalta muovisen numerokyltin, joka kertoo, että olen asiakas numero 66. Kierrämme kaupan, maksamme ostokset, lapset juoksevat kilpaa takaisin pizzatiskille, nostan pizzalaatikkopinon varovasti syliini, yritän väärästä ovesta ulos (huono näkyvyys), väistelemme rapakoita, tyttö kaatuu parkkipaikalla.

Matkalla löydän taskustani viimeistä ruutua vaille leimatun lappusen, jonka näyttämällä olisin saanut yhden pizzoista ilmaiseksi. Prosessoin tapahtunutta. Kotona kerään edellisen kattauksen jäänteet pöydästä ja jakelen pizzapaloja lautasille. Pienimmälle etsin laukustani matkaeväänä olleen, syömättä jääneen Persikkapoudan. Ja siellähän se: muovinen numerokyltti, joka kertoo, että olen asiakas numero 66.

Illemmalla puhdistan tytön polven ja prosessoin lisää. Verta on tullut, mutta laastaria ei enää tarvitse. Minulla on nyt hallussani sekä numerokyltti että lusikka - mutta, no, elämä jatkuu!

Syyllinen numero 66


2 kommenttia:

  1. Sinä osaat kyllä kertoa ihanan elävästi omasta arjestasi. Minullakin on joskus jäänyt tuollainen lätkä mukaan, kun olen lähtenyt käymään kaupassa välissä. Sitä sattuu joskus ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Inna! <3 Sitä sattuu. Löysin eilen yhden mukaan tarttuneen mustekynänkin! Oon tainnu olla hieman väsyneenä liikenteessä. :)

      Poista