22.3.2013

Carpe diem

1. Viisivuotias tyttökultamme ilmoitti muutama päivä sitten menevänsä naapurin pojan kanssa naimisiin. Oli poika kuulemma laittanut asialle ainoastaan yhden ehdon: "Siellä naimisissa ei sitten pussata!"

2. Nuorempi pojista oppi uuden taidon. Isosiskot ryntäsivät keittiöön, että nyt meille joku-ihan-mikä-tahansa kulho ja äkkiä. Kurkistin olohuoneeseen, jossa pian vuoden ikäinen poikanen kyyristelee konttausasennossa ja syljeskelee keskittyneesti. Ihan hämmennyin itsekin. Vasta syntyi, nyt noin taitavasti sylkee! Laskeuduin siihen pojan viereen ja rupesin kannustamaan. Tytöt laittoivat kulhon alle ja keräsivät sylkinäytteen. Mun oma pikku poika!

3. Mentiin pitkän päivän jälkeen nelivuotiaan kanssa kauppaan. Ostokset kärryyn, kassalle ja kasseihin. Siinä hampaat irvessä ostoskassia nostaessani satuin jostain syystä vilkaisemaan kassaneidin suuntaan. Tai siis, ei se mikään neiti enää ollut: ilmiselvä äiti-ihminen, minua ehkä parikin kymmentä vuotta vanhempi. Mutta se katse! Minuun katsoivat lempeät silmät. Ja minä tiesin, että tuo ihminen näki - ja ymmärsi. Että ei se aina niin kevyttä herkkua ole, vaikka suloisia pupujussikoita ovatkin nuo armaat perilliset.


2 kommenttia:

  1. tälläiset hetket sitä arjen suolaa, ihan parasta! tuosta ykkösestä tuli mieleeni miten istuin noin kuusi vuotiaana tuvan sivustavedettävällä, äiti laitteli hellan ääressä ruokaa. kerroin samalla tavoin haluavani naimisiin naapurin pojan kanssa eli "Meiän häät Ramin kanssa pidetään sit ainakin heti aamusta". siihen äiti ihmettelemään "Miks heti aamusta?", johon minä "Sit saadaan ainakin tarpeeksi pitkä hääyö".

    VastaaPoista