27.3.2013

Nöyrä ihminen

Sitä jotenkin välillä ajattelee olevansa melko nöyrä ja vaatimaton ihminen. Minäkin ostin ensimmäiset imetysliivini, nuorena äitinä, erään ruotsalaisen halpatuontiketjun alennusmyynnistä: yhdet valkoiset, yhdet vaaleanpunaiset ja yhdet mustat. Kohtuullisen vaatimatonta. Ja noilla kohtuullisen vaatimattomilla liiveillä nyt tahkotaan nöyrästi jo neljättä tuotantokautta. Halpojen liivieni hiljainen elämäntyö: happamina koneeseen, koneesta telineelle, telineeltä käyttöön - uudestaan ja uudestaan, päättymätön taival.

Ja sitten sattuu vilkaisemaan kahvinkeitintään. (Saako pienkoneita rakastaa?) Piti saada Moccamaster, että olisi musta, ja sopisi sisustukseen. Vanha keitin vartoo hiljaisena kellarissa. Hyvä keitin. En minä oikeasti huomaa mitään eroa kahvin maussa. Mutta siellä lepää Philipsin Cucina - kiitos menneistä vuosista. Hyvin palvelit, kaikkesi annoit, haikein mielin sinua muistamme. Mutta niin vain piti saada Moccamaster.


26.3.2013

Vesilasku

Mä tykkään käydä suihkussa. Tykkäsin jo lapsena. Tykkäsin niin paljon, että isä kiinnitti suihkuseinään setelin muistuttamaan realiteeteista. En muista oliko kontaktimuovin alla Nurmi, Linna vai Aalto, mutta rahan moninaisia yksityiskohtia oli mukava katsella siinä peseytyessä.

Nyt olen se, joka avaa vesilaskut. Mutta niin vain joka aamu istutan poikasen sitteriin, avaan suihkun ja luulen kohta olevani kylpylälomalla. Yhä vain unohtuisin siihen veden lotinaan, jos ei poika mulle huutais. No, onneks mun ekologisuus realisoituu edes siinä, ettei mulla ole varaa lentää. Ja sitten siihen tulee joku isommista lapsista, ja oon heti kärppänä, ettei vain tuhlata vettä.

Eilen mulla oli suihkuseuralaisena pienimmän lisäksi perheemme vt. sanaseppo, joka pohdiskeli siinä vesilaskua kasvattaessaan suomen kielen homonymiaa. "Äiti, mää tarkottaa kahta asiaa: mää niinku että haluaa jotakin ja mää-ää niinku LEHMÄ!"  

Mää niin rakastan tuon pojan juttuja!


25.3.2013

Magneetti

Ostin joitakin kuukausia sitten jääkaapin oveen uuden magneetin. Ihan vahingossa seisahduin kaupassa magneettitelineen viereen, ja jotenkin mun silmät vaan äkkäs sen. Mieli alko kelailla erilaisia sisustusfraaseja ja musta tuntu, että tää on nyt yks NIISTÄ hetkistä: "Ohittamaton löytö. Tarttui mukaan. Viehättävä yksityiskohta." Magneetissa luki: "Naisia täytyy rakastaa, ei ymmärtää."

Kotona muistin - ei vitsit - että mustahan piti tulla minimalisti! Laitoin magneetin jääkaapin oveen ja olin niin kuin kaikki olis ollut ok. Vaan kun ei ollut. Magneetin kuvassa kainoilmeinen tyttö piteli sylissään suurta punaista sydäntä. Sydän oli ihan okei, mutta kuvan tausta oli keltainen, ja tytöllä päällään vihreä mekko. Olin just antanut äidilleni kaikki keltaiset astiat ja jaellut eteenpäin parit vihreät matot ja taulunkehykset. Mitä ihmettä mä olin ajatellut! Tai siis: miten paljon olinkaan jättänyt ajattelematta! Sitäpaitsi mä joudun aukomaan sitä ovea ihan työkseni.

En uskaltanut puhua asiasta miehelle. Magneetti hyppi mun herkille silmille, mutta en halunnut häiritä kriisillä meidän seesteistä avioliittoa. Aika onneksi kului. Ja magneetin reuna alko repsottaa. Eikö mitä! Pinta onkin paperia! Vedän tytön varovasti irti magneetin pinnasta. Kivi molskahtaa sydämeltä. Mun rumasta ankanpoikasesta kuoriutuu upea musta joutsen!

Toivottavasti mies ei kysele magneettitytön perään. Ei se kuitenkaan ymmärtäis, miks mun piti hankkiutua siitä eroon. Tää vaan on nyt hyvä näin. Kaikessa hiljaisuudessa kätken sanat sydämeeni ja tutkistelen niitä siellä: "Naisia täytyy rakastaa, ei ymmärtää."




22.3.2013

Carpe diem

1. Viisivuotias tyttökultamme ilmoitti muutama päivä sitten menevänsä naapurin pojan kanssa naimisiin. Oli poika kuulemma laittanut asialle ainoastaan yhden ehdon: "Siellä naimisissa ei sitten pussata!"

2. Nuorempi pojista oppi uuden taidon. Isosiskot ryntäsivät keittiöön, että nyt meille joku-ihan-mikä-tahansa kulho ja äkkiä. Kurkistin olohuoneeseen, jossa pian vuoden ikäinen poikanen kyyristelee konttausasennossa ja syljeskelee keskittyneesti. Ihan hämmennyin itsekin. Vasta syntyi, nyt noin taitavasti sylkee! Laskeuduin siihen pojan viereen ja rupesin kannustamaan. Tytöt laittoivat kulhon alle ja keräsivät sylkinäytteen. Mun oma pikku poika!

3. Mentiin pitkän päivän jälkeen nelivuotiaan kanssa kauppaan. Ostokset kärryyn, kassalle ja kasseihin. Siinä hampaat irvessä ostoskassia nostaessani satuin jostain syystä vilkaisemaan kassaneidin suuntaan. Tai siis, ei se mikään neiti enää ollut: ilmiselvä äiti-ihminen, minua ehkä parikin kymmentä vuotta vanhempi. Mutta se katse! Minuun katsoivat lempeät silmät. Ja minä tiesin, että tuo ihminen näki - ja ymmärsi. Että ei se aina niin kevyttä herkkua ole, vaikka suloisia pupujussikoita ovatkin nuo armaat perilliset.


21.3.2013

Laihaa kahvia

Mä katsoin heti, että nyt on joku vialla. Että pistinkö unissani liian vähän puruja vai paahtoiko keitin omiaan. Mun vastakeitetty kahvi oli ihan niinku teetä siinä pannussa!

No, kohta mä hokasin, mikä sen sumpin laimentaa. Se oli kevätaurinko, joka veteli siitä ikkunan läpi, ja mun lasisen kahvipannun läpi - muutaman minuutin vanhaa valoa, mutta vielä ihan kirkasta.

Hyvät oli kahvit. Ja mulla niin keväinen mieli. Oikein aurinko ja kaikkea!

No, sit tosin heräs poika. Kiva poika. Tai siis, vaikka leijonan ihan minkä tahansa villipedon kitaan sen puolesta menisin. Mutta olisin mä silti mielelläni juonut sen kahvin ihan rauhassa loppuun.

20.3.2013

Maalaisromantiikkaa

Se oli ihan perustilanne. Poika oli tutkinut koko käsieni ulottuvilla olleen harhautusarsenaalin. Kurkotin hiukan ja otin jääkaapin ovesta ketsuppipullon. Jos vielä muutama lusikallinen menisi sen lumoissa. Poika nappasi pullon syliinsä, ja minä harhauduin jostain syystä hetkeksi näpertelemään omiani tiskialtaan ääressä. Kohta perhekoon ketsuppipönikkä livahtaa pojan reisien välistä ja rusahtaa lattiaan: muovipullon pohja murusina, muutamat punaiset roiskeet lähimmillä pinnoilla. Nostan tyhjän lasipurnukan hyllystä ja valutan lopun ketsupin siihen.

Ja silloin se tapahtuu! Keittiöön laskeutuu kepeä ja kuulas maalaisromantiikan henki. Juuri tätä - juuri minä - olen juurikin tietämättäni kaivannut! Annostelen isompien lasten makaronilaatikon valkoisiin kulhoihin ja sujautan lusikan lasiseen ketsuppiastiaan. Minun arkinen keittiöni hehkuu valoa! Ja siinä viimeisiä tomaattitahroja kaapinovista nitkuttaessani ymmärrän, mitä voivatkaan merkitä kuluneet sanat: "onni onnettomuudessa".

Nauraakohan vai itkeekö mies, jos jatkossa kieltäydyn säilyttämästä ketsuppia alkuperäispakkauksessaan?

19.3.2013

Peti-inventaario

Laskinpa tuossa aikani kuluksi, että talossamme on kokonaiset yhdeksän vuodetta. On neljä leveämpää, kolme kapeampaa sekä vauvan pinnasänky ja matkasänky. Makuupaikkoja löytyy siis vähintään tusinalle. Sohvia en laskenut mukaan, vaikka niillekin toisinaan nukahdellaan. Sänkyjä on tupsahdellut tupaamme vähän sieltä ja täältä. (Niitä on nimenomaan tupsahdellut. Huonekaluliikkeissä olemme asioineet noin kerran vuosituhannessa.)

Laajasta vuodevalikoimasta huolimatta kuusihenkinen perheemme hyödyntää tällä hetkellä öisin ainoastaan kahta sänkyä. Kahta! Voikohan tästä päätellä, että pehmeää patjaa ja avaraa jalkatilaakin tärkeämpää saattaa olla toisen ihmisen läheisyys?

Note to self:
Muista olla kiitollinen läheisyyden yltäkylläisyydestä, vaikka se tietääkin toisinaan akrobaattisia nukkuma-asentoja ja nöyränä pitävää unenlaatua.

16.3.2013

Sekosekoitin

Pari valittua sanaa armaan poikamme yhäti kehittyvästä sanastosta:
  • pumppauskeppi - pyöränpumppu
  • käsilukot - käsiraudat
  • litikylmä - jääkylmä
  • Monopoliisi - Monopoli (peli)
  • sekosekoitin - tehosekoitin

Autuita ovat pienten lasten vanhemmat,
sillä heiltä ei pidä hupia puuttuman!

14.3.2013

Ruisleipää

Aloitan varovasti: "Kuule. Tiiätkö mitä?"
"Niin?"
Mies kuuntelee. Nyt on puhuttava.
"Niin. Tuo ruisleipä, jota sä aina ostat - - "
Mies kuuntelee.
"Mä en. Mä en niinku - - "
Enää ei voi perääntyäkään.
"Niin. Mä en niinku tykkää siitä. Siis mä kyllä syön sitä, mutta en niinku - yhtään tykkää siitä."
Hengitän rauhallisesti. Hyvin menee.
"Voisiksä seuraavalla kerralla tuoda jotain muuta?"
Sanottu.
"Joo", mies vastaa. "Nuo on aina tarjouksessa. Siks mä niitä oon ostanu. Mut joo, voin mä tuoda muutakin."
Sanottu!

Vielä pitäis ottaa puheeksi kuviolliset talouspaperit. Ne kun ei yhtään sovi meidän keittiön sisustukseen.

12.3.2013

Alku

1. Aloitan bloggaamisen. Huomaan, että poika on imeskellyt kameran USB-piuhan käyttökelvottomaksi.

2. Lapset silppuavat talon viimeisenkin joulukalenterin, nostan joulukranssin ulko-ovesta keittiöön, ohra ja rairuoho nousevat pintaan. Taitaa tulla kevät!

3. Leivon iltapalaksi suklaapiirakkaa. Tytär intoutuu kehumaan: "Äiti, sä oot meidän perheessä paras leipomaan!" Hymyilen tyytyväisenä: kohtelias tytär, onnistunut piirakka. "Ja äiti", tyttö jatkaa, "sä oot myös meidän perheessä paras piereskelemään!" – – Äidin kohtelias kullannuppu!